|
01.10.2010 00:00 |
|
En osaa sanoa mistä se ensimmäinen heräte maailmalle lähtöön tuli – tai osaan kyllä sanoa mistä (sieltä, mistä kaikki muukin hyvä) – mutta miten ja milloin, sitä en enää tavoita. Mutta muistan, että lähetyskurssille lähdin vuonna 1995 suurin odotuksin: jotain isoa oli tapahtumassa elämässäni. Samalla hämmennys velloi mielessä; mihin ihmeeseen oikein olen ryhtymässä?
|
|
Kirjoittanut Reijo Huuskonen
|
|
23.06.2010 00:00 |
|
Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla… Aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
Aikamoinen aarreaitta avautuu Raamatusta, kun alkaa tutkia, mitä siellä opetetaan ajasta. Aikaan liittyy jo Vanhan testamentin ensimmäinen sana, ja ajan päättymiseen, kokonaan uuden alkamiseen tiivistyy Ilmestyskirjan loppu. Aikaan liittyviä ilmauksia löytyy Ison Raamatun tietosanakirjan mukaan Vanhan testamentin heprean kielestä nelisenkymmentä, Uuden testamentin kreikasta noin 25. Tästä runsaudesta siilautuu esiin kuitenkin kolme keskeistä sanaa, joita seuraavassa koetan avata.
|
|
Kirjoittanut Ari Niemi
|
|
10.05.2010 00:00 |
|
Television mainoksessa lihamestari tekee tällaisen kysymyksen. Se on retorinen kysymys – hän pitää tuottamaansa lihaa parempana tuotteena kuin kilpailijan, jossa on kamaraa eli nahkaa. Näistä lihallisista mietteistä ei pitäisi tulla mieleen seksuaalisuus, eikö totta? Mutta tällaisenkin aasinsillan voi Raamatusta löytää… ”Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi. Mutta ruumis ei ole siveettömyyttä vaan Herraa varten, ja Herra on ruumiinkin valtias.”. (1 Kor. 6:13).
|
|
01.03.2010 00:00 |
|
Onko sinulle tuttu seuraavanlainen ajattelutapa: ”Jos uskot johonkin tiettyyn juttuun, niin se on sinun totuutesi. Se on totta sinulle.” Kristittyinä saatamme joskus kuulla tällaisen vastauksen, kun keskustelemme ihmisten kanssa Jumalaan ja uskoon liittyvistä kysymyksistä. Kuullessamme tuon kommentin, ”Se on totta sinulle”, huomaamme samalla, että siihen liittyy hyvin avara käsitys totuudesta. Eli ajatellaan, että totuuksia voi olla monia ja että jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi. Myös monet itseään kristittynä pitävät ihmiset saattavat ajatella tällä tavoin. Vaikka siis itse uskottaisiin Jeesukseen Vapahtajana, niin samalla muita uskontoja pidetään aivan yhtä hyvinä teinä jumalasuhteen kannalta.
|
|
01.10.2009 00:00 |
|
Jumala on luonut taivaan ja maan, ja kaiken mitä siinä on. Tämänhän me tiedämme. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, Hänen yhteyteensä ja ihmisellä on kaikki, mitä hän tarvitsee elääkseen. Kun paholainen saa ihmisen kuvittelemaan, että täysi onni on vielä saavuttamatta, ihminen kyseenalaistaa Jumalan Sanan ja lankeaa. Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa Eedenissä, toistui mm. Israelin kansan parissa ja yhä tänäkin päivänä jokaisen meidän elämässä. Uskomme tietävämme paremmin kuin itse Kaikkivaltias emmekä ymmärrä, että vaikka saavuttaisimme elämässämme kaiken haluamamme, ei se vie meitä onneen, koska kuitenkin kuolemme kuin naapurin vaivainen koira tai auton alle jäänyt siili.
|
|
01.08.2009 00:00 |
|
Onko tuttu kutsu? Meillä kotona tällainen komento kaikuu päivästä toiseen. On ruoka-aika. Perheenjäseniä huudetaan kokoon ruokapöydän ääreen. Perheen yhteisiä aterioita muuten pidetään nykyään tärkeinä – yhteisellä aterialla kohdataan toiset ja jaetaan arkinen elämä. Pesulle ja pöytään on hyvä kehotus kaikille, mutta voihan sen soveltaa myös Jumalan perheenjäsenille.
|
|
01.05.2009 00:00 |
|
”Jumalaa ei todennäköisesti ole – lopeta murehtiminen ja nauti elämästä.”. Tämä teksti on vapaa-ajattelijoiden tuotantoa ja he suunnittelevat laittavansa Suomessakin tällaisia mainosteippejä mm. busseihin. Helsingin sanomien yleisöosastolla arvioitiin tätä vapaa-ajattelijoiden tietoiskunomaista lausetta: nyt ovat olleet asialla ”Saatanan tunarit”. Tässä ei nyt kiroilla, vaan tarkoitetaan, että Kirkon uskon vastaisen kampanjan puuhamiehet eivät olleet oikein onnistuneet viestinnässään. Näyttävät myöntävän, että Jumala voi kuitenkin olla olemassa. Ja väittävät, että usko Jumalaan vie nautinnon elämästä. En nyt puutu siihen, ratkeaako Jumalan olemassaolo todennäköisyyksillä, vaan kysyn: voiko kristitty nauttia elämästä? Mitä on aito oikea nautinto?
|
|
01.03.2009 00:00 |
|
Siunausta! ja vielä huutomerkin kera kirjoitettuna. Joku ehkä ajattelee, että siunauksen toivottaminen on vain kristittyjen arkinen tapa, jolla ei ole sanottavammin sisältöä. Joskus voi ollakin juuri näin. Ja liittyyhän siunaus vahvasti myös joihinkin okkultistisiin ilmiöihin. Jos ihmiset kokevat saavansa siunausta vaikka jonkun äitihahmon halaamisesta, on mamin luokse pitkä jono halattavia. Aina ei siis voi tietää kuinka painokkaasti sana siunaus sanotaan, puhumattakaan siitä mikä sisältö siunaukselle annetaan. Johannes kehottaa: ”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.(1 Joh 4:1)
|
|
01.11.2008 00:00 |
|
Kristittykin on ihminen
”On farkut mulla jalassa ja paita päällä tietenkin, mä fillarilla ajelen ja joskus myöskin kävelen” lauleli gospelbändi The Road joskus menneinä aikoina. Ihan hyvä aloitus sille, mitä on elämä kristittynä. Ainakin mun mielestäni. Kristittykin on ihminen ja tekee aivan tavallisia asioita.
|
|
04.09.2008 11:00 |
|
Oma uskoontuloni, ja sen jälkeinen uusien uskovien ystävien löytyminen oli riemastuttava ja vapauttava kokemus. Sekavaan ja epävarmaan murrosikääni tuli jonkinlainen järjestys ja merkitys, sekä huikaiseva näköala tulevaisuudesta: ”Olen itsensä maailmankaikkeuden luojan käsissä”.
Hyvin pian törmäsin kuitenkin osittain itsestäni ja osittain toisten uskovien taholta nouseviin vaatimuksiin, jotka sumensivat ilon ja vapauden uskostani. ”Smile, Jeesus loves you” oli suosittu iskulause nuoruuteni ajan kristittyjen parissa. Minä en kuitenkaan kyennyt aina hymyilemään ja iloitsemaan, edes tuon valtavan rakkauden äärellä, varsinkin kun oma elämäni ei vastannut mielestäni kuvaa kristityn elämästä. Muilla tuntui menevän aina paremmin, kuin minulla. He puhuivat kielillä ja evankelioivat innolla, eivätkä vanhat synnit tuntuneet vaivaavan heitä juuri lainkaan.
|
|