SRO Nuoret

    

KUVABLOGI

Suomen Raamattuopiston Säätiö (SROS) on Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen sitoutuva itsenäinen kristillinen järjestö, jonka tarkoitus on julistaa evankeliumia, opettaa Raamattua, tarjota ihmisille hengellinen koti ja tukea lähetystyötä.

Suomen Raamattuopiston nuorisotyö pitää sisällään monenlaista toimintaa. Työmme lähtökohtana ja päämääränä on halu julistaa ja opettaa evankeliumia nuorille sellaisena kuin se Raamatussa on. Haluamme tukea tässä työssä myös seurakuntia, koska Jumalan sydämellinen rakkaus Jeesuksessa kaikkia ihmisiä kohtaan on paras - ja lopulta perimmäinen - syy tehdä nuorisotyötä.

Tarjoamme seurakuntien työn tueksi monenlaisia tapahtuma-, musiikki- ja opintokokonaisuuksia:

  • Nuorten innostamiseksi Raamatun äärelle olemme kehittäneet Matka Halki Raamatun –tapahtuman, joka voidaan toteuttaa osana rippikoulua, isoskoulutusta tai nuorten toimintaa.
  • Pro Fide keikkailee mielellään kouluissa ja seurakunnissa, sekä isolla bändillä että duona.
  • Varhaisnuorten Gospel Junior –messun toteutukseen voit kysyä materiaalia ja apua – tai vaikka tilata musiikkiryhmän toteuttamaan koko messun yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa.
  • Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa on useita opintolinjoja nuorille, mm. Raamatun ja musiikin parissa.
  • Diakonia-ammattikorkeakoulun Kauniaisten yksikössä voi opiskella kirkon nuorisotyönohjaajaksi (sosionomi amk).
  • Avoin raamattukoulu ja Raamattuopiston viikonloppukurssit ovat myös työntekijälle hyviä kouluttautumisen ja virkistymisen mahdollisuuksia.
  • SRO:n yhteydessä toimiva Perussanoma Oy julkaisee vuosittain noin 40 kirjaa, panostaen erityisesti uskon ja tieteen sekä uskon ja ateismin rajapintojen tarkasteluun, unohtamatta raamatunselitys- ja hartauskirjallisuutta.

Kaikista edellä mainituista mahdollisuuksista löydät lisätietoja yläpalkin linkeistä. Ota yhteyttä ja kysy lisää!