UKK

Usein kysyttyjä kysymyksiä:

Miten pitkään leiri kestää?
Vuokatinrannan rippikoulut kestävät yhteensä 12 päivää, ja ne alkavat aina tiistaisin ja päättyvät toisen viikon lauantaina konfirmaatioon. Kreikan riparissa on kaksi kolmen päivän mittaista kotimaan jaksoa, viikon matka Kreikkaan ja vielä erikseen konfirmaatiopäivä. Futisripari koostuu yhdestä viikonlopusta, hiihtolomaviikon (vko 8) leirijaksosta ja konfirmaatiosta.

Miten Raamattuopiston riparit eroavat seurakunnan riparista?
Leirimme ovat pidempiä, koska ryhmä ei tapaa toisiaan vielä seurakuntajaksolla, jonka kaikki suorittavat kotiseurakunnassaan. Toinen merkittävä ero on, että leiriläiset tulevat eri puolilta Suomea, eli uusiin ihmisiin tutustuu varmasti. Moni tulee leirille niin, ettei tunne vielä ketään, ja se on hienoa! Kun rohkaistuu lähtemään uusien ihmisten pariin riparille, saa varmasti uusia kavereita ympäri Suomen.

Pitääkö minun käydä seurakuntani jutuissa ja täyttää se riparipassi?
Kyllä. Rippikoulu on virallisesti puolen vuoden kokonaisuus, johon kuuluu olennaisesti myös tuo kotiseurakuntaan tutustuminen. Sinun pitää toteuttaa se kotiseurakuntasi ohjeiden mukaisesti ja tuoda leirille mukana joku todistus siitä, että tuo jakso on suoritettu. Me emme kontrolloi noita tutustumisjaksoja millään tavalla, vaan kotiseurakuntasi määrittelee sen sisällön. Jos asut ulkomailla tai kotiseurakuntasi ei ole luterilainen, ole meihin yhteyksissä, niin selvitetään miten sinun tapauksessasi toimitaan.

Miten leireille ilmoittaudutaan?
Leireille ilmoittaudutaan nettilomakkeella, jonka linkki löytyy kunkin vuoden rippikoulujen tietojen yhteydestä. Jos ilmoittautumisen kanssa on ongelmia, ota yhteyttä nuorisotyöhön (nuoret(at)sro.fi) Seuraavan vuoden riparien ilmoittautuminen alkaa yleensä viimeistään edellisen vuoden huhtikuun alussa.

Onko leireillä omia FB-ryhmiä? Entä WhatsApp?
Jokaiselle leirille tehdään oma FB-ryhmänsä, jonne liittyminen on vapaaehtoista. WhatsApp -ryhmiäkin on, joskin ne ovat useimmiten leiriläisten itse tekemiä.

Entä jos en ole Facebookissa/WhatsAppissa/Instagramissa?
Ei haittaa! FB yms. ovat epävirallisia yhteydenpitovälineitä. Kaikki riparien tärkeät tiedot tulevat joko kirjeitse tai sähköpostitse!

Millainen paikka Vuokatinranta on? Entä Kauniainen? Tai Kreikka?
Vaikka itse sanommekin, Vuokatinranta on yksi hienoimpia paikkoja pitää leiriä. Leirikeskus sijaitsee Vuokatinvaaran ja Nuasjärven välissä kauniilla paikalla, ja alueella on iso nurmikenttä, jossa on hyvä pelata monenlaista futiksesta lentikseen, hyvät tilat opetuksille ja löhöilyyn, loistava keittiö ja ruoka sekä puhdas ranta uimiseen.
Kauniaisten kurssikeskus sijaitsee keskellä pikkukaupunkia, ja on siksi mukavan rauhallinen ”kaupunkiriparin” paikka. Opiston kaunis kirkkosali, viihtyisät opetustilat ja erityisesti futisriparia ajatellen erinomaiset urheilukentät tekevät Kauniaisista hyvän paikan järjestää teemaripareita.
Kreikan riparilla majoitutaan Ateenassa, joka on suuri ja monikulttuurinen miljoonakaupunki. Siis jotain aivan muuta kuin kesäisen Suomen leirikeskustunnelma. Oppitunnit pidetään kaupungilla ja historiallisten nähtävyyksien parissa, ja kahta samanlaista päivää ei reissussa ole. Riparin kautta pääset näkemään aivan toisenlaista Ateenaa ja Kreikkaa kuin turistimatkalla.

Miten leirillä majoitutaan?
Vuokatinrannassa majoitus on pääsääntöisesti Vuokatinrannan ns. ”rantamökeissä”, joihin mahtuu neljä leiriläistä. Isommilla leireillä käytössä ovat myös takka- ja saunamökit, joihin mahtuu viidestä kahdeksaan henkilöä. Mökkien kuvia löydät osoitteesta www.vuokatinranta.fi
Futisriparilla majoitus on Raamattuopiston asuntolassa ja yhteinen ohjelma päärakennuksessa 2-4 hengen huoneissa. Kuvia asuntoloista löydät täältä: https://sro.fi/raamattuopisto/majoitus-ja-kokoustilat/majoitustilat/ystavien-talo
Kreikan riparilla majoitus on kotimaan jaksoilla opiston asuntolassa ja Kreikassa ryhmille tarkoitetussa hotellissa, 3-4 hengen huoneissa.

Onko leireillä mitään erityisaktiviteetteja?
On! Futisriparilla pelataan, nimensä mukaisesti, futista. Vuokatin leireillä tehdään päiväretki Tiilikkajärven kansallispuiston upeisiin maisemiin. Ja Kreikan riparilla koko Ateena on yhtä suurta erityisaktiviteettia. Myös opetuksissa vaihtelevat monenlaiset erilaiset tavat opiskella kristinuskon tärkeitä asioita.

Onko Raamattuopiston ripareilla jatkorippikoulua?
Totta kai! Jatkis on joka vuosi syyskuun alussa ja sinne ovat tervetulleita kaikki kuluneen kesän leiriläiset ja isoset Vuokatista, Kreikasta ja Futisriparilta. Lokakuussa on vuorostaan sitten Megajatkis, jonne pääsevät kesän leiriläisten lisäksi myös aiempien vuosien leiriläiset ja isoset, ja mukaan saa ottaa myös omat kaverit kotiseurakunnasta. Kaikki ovat tervetulleita!