”Rukous on silta, luokse Jumalan…”

Rukous on asia, joka liittyy kaikenlaiseen hengellisyyteen. Yleistäen voisi sanoa, että näytä minulle jonkun uskonnon edustaja, niin minä näytän sinulle siinä rukoilijan.

Mutta eihän siinä oikeastaan ole mitään ihmeellistä. Uskonnoissa uskotaan johonkin korkeampaan voimaan tai voimiin, Jumalaan tai jumaliin, jotka ovat ihmisten maailman ulkopuolella. Pieni ja haavoittuvainen ihminen tahtoo kuitenkin päästä vuorovaikutukseen hänen tai heidän kanssaan ja siihen tarvitaan rukousta.

Rukous on siis yleistä, mutta uskallan väittää, että me kristityt olemme kuitenkin aivan eri asemassa ja lähtökohdissa, kuin kukaan muu tällä maapallolla.

Miksi? No, ensinnäkin toki siksi, että Raamatun todistuksen mukaisesti uskomme, että maailmankaikkeudessa on vain yksi Jumala, hän, jota me seuraamme. Raamatun kautta saamme myös lukea, että me olemme aivan erityisessä asemassa, koska me olemme Jumalan lapsia! Se tarkoittaa sitä, että Jumala on erityisesti ilmoittanut, että hän tahtoo olla meidän kanssamme tekemisissä. Sen tähden hän on suoraan luvannut, että hän kuuntelee meitä ja meidän rukouksiamme. Me saamme siis luottaa siihen, että rukouksemme eivät kaiu kuuroille korville!

Toiseksi siksi, että Jeesus opetti, että koska meillä on aivan erityinen asema Jumalan lapsina, niin me saamme tuoda Taivaallisen Isämme luo kaikenlaisia asioita. Siis ihan arkisiakin! Mieti hetki vaikka Isä meidän -rukousta. Siinä on toki suuria ylistyskohtiakin, mutta osa niistä rukouksista on ihan tavallisia arkisia juttuja. ”Anna meille päivittäinen ruokamme!” esimerkiksi.

Kolmanneksi: Rukous ei ole meille suorittamisen ja ”taivaspisteiden” ansaitsemisen väline. Ei, vaan se on meidän ja Jumalan välisen suhteen ylläpitoon ja meidän väliseen kanssakäymiseen annettu lahja. Jumala haluaa siis olla sinun kanssasi yhteydessä. Siksi hän lähetti Poikansa kuolemaan meidän syntiemme puolesta, jotta me saisimme lähestyä häntä turvaten Jeesuksen työhön. Ja siksi hän antoi meille rukouksen, jotta me voisimme olla hänen kanssaan vuorovaikutussuhteessa. Me saamme puhua hänelle, hän puhuu sitten meille joko Raamatun kautta tai sydämeemme. Joskus toki muutenkin, mutta yleensä pääasiassa näin.

Miten sitten rukoilla?

Rippikoulussa opetettiin, että rukouksia on monenlaisia ja monentyyppisiä. Rukous voi olla kiitosta; se voi olla pyytämistä; se voi olla toisen ihmisen, oman kansakunnan, jonkun tulevan koitoksen tai oman itsensä edestä lausuttua; se voi olla sanatonta; se voi olla hiljaista; se voi olla valmiiksi kirjoitettua ja luettua, tai sitten vapaasti pulppuavaa; se voi olla huutoa, itkua, naurua tai laulua; se voi kummuta hädästä tai ilosta, rakkaudesta, kiitollisuudesta tai häpeästä; se voi kohdistua toisiin, tai rukoilijaan itseensä; jne. jne. Käytännössä rukous on siis luonnollista ja aitoa kanssakäymistä Jumalan kanssa. Sen ei tarvitse olla hienoa tai kaunista korukieltä, vaan se on kunkin ihmisen kohdalla hänen itsensä näköistä. Joku on joskus sanonutkin osuvasti:

”Rukous on kristityn hengittämistä.”

Se on siis luontainen osa elämäämme kristittyinä ja joskus sen huomaa olevan yhtä automaattista kuin hengittämisenkin.

Mutta onko joku rukouksen laji tai rukoustyyli toista ”pyhempi” tai parempi? Pitääkö minun rukoilla jollain tietyllä tavalla, jotta kelpaan Jumalalle?

Ei tarvitse! Me olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja meillä on näin ollen erilaisia tapoja rukoilla. Toiset puhuttelevat Jumalaa kunnioittavasti Herrana tai Pyhänä Kolmiyhteisenä Jumalana tms., toiset taas tuttavallisemmin Taivaan Isänä tai Iskänä. Toisille on luontevaa rukoilla ääneen, toiset taas rukoilevat mieluummin hiljaa itsekseen. Tässä pätee Kristityn vapaus, meidän ei tarvitse täyttää jotain ennalta määrättyä kristityn mallia, vaan saamme lähestyä Jumalaamme omina itsenämme, luottaen siihen, että hän kuulee meidän rukouksemme Poikansa tähden.

Samalla on hyvä muistaa, että kristityn taival on kasvamista. Me opimme, koemme ja kasvamme, niin ihmisinä kuin kristittyinäkin. Näin ollen se, millainen rukous tuntuu meistä luontevalta voi muuttua ajan mittaan. Samoin myös rukouksemme luonne. Lapsena rukoilemme usein vanhempiemme, sisarusten ja muiden läheisten puolesta, mutta nuorena ja nuorena aikuisena katseemme kääntyvät yhä useammin meihin itseemme ja meidän tarpeisiimme. Kasvaessamme kristittyinä (joka kertauksen vuoksi on siis asia, jonka Pyhä Henki saa aikaan) palaamme vähitellen tuohon lapsenuskoon ja alamme muistaa myös muita ja muiden hätää enemmän kuin omaamme.

Kiteytettynä on tärkeä muistaa se, että me saamme lähestyä Jumalaa rukouksin. Hän kuulee meitä. Ja toinen yhtä tärkeä on se, että meidät on kutsuttu kantamaan toistemme taakkoja (Gal. 6:2). Ts. rukoilemaan toisten puolesta ja kantamaan heitä Taivaallisen Isän käsiin.

Tähän liittyvät myös tämän kerran...

Tehtävät:

1. Mitä kuuluu?
2. Onko sinulla joku lempiraamatunkohta rukouksesta? Tai jos sinulla ei vielä ole sellaista, etsippä sellainen vaikka Googlen avulla ja kerro minulle se!
3. Pohdi itseäsi rukoilijana. Onko sinulle tutumpaa/turvallisempaa rukoilla tietyllä tavalla? Koetko turvallisemmaksi tai vastakkaisesti pelottavammaksi rukoilla omin sanoin tai esim. Isä meidän rukouksen sanoin? Jos näin, miksi? Onko rukous helppoa vai vaikeaa? Miksi?
4. Kestotehtävä ens kesään asti: Rukoillaan aina välillä tulevien leirien, leiriläisten, isosten ja vetäjien puolesta.
5. Onko sinulla rukousaiheita, joiden puolesta haluat meidän rukoilevan?

Marraskuun raamatunlukuohjelma:
vko. 44: Luuk. 10–11
vko. 45: Luuk. 12
vko. 46: Luuk. 13–14
vko. 47: Luuk. 15–16
vko. 48: Luuk. 17–18