Usko on yhteyttä Jumalaan ja jumalasuhteessa pätevät pitkälti samat lainalaisuudet kuin ihmissuhteissakin: yhteydenpito on tärkeää!

Maastamme löytyy monia ihmisiä, jotka ovat rippileirillä löytäneet yhteyden Jumalaan, mutta jotka ovat leirin jälkeen pian unohtaneet sen. Leirillä ollessa kristinuskon asiat, Jumala, rukous, Raamattu, oma usko ja muut tuntuvat luonnollisilta, turvallisilta ja henkilökohtaisilta, mutta leirin jälkeen arki syö nuo kokemukset ja usko jää taka-alalle ja hiipuu. Oliko kyse vain leirihengen ja -ilmapiirin luomasta tunteesta ja kokemuksesta vai sittenkin jostain syvemmästä? Ja jos jälkimmäisestä, niin mikä meni pieleen?

Usko on pohjimmiltaan suhde Jumalaan, mikä kuvaa sitä aika hyvin ja monipuolisesti. Ihmissuhteen tavoin usko on kanssakäymistä meidät luoneen taivaallisen Isän kanssa. Se on toivomista, luottamusta, asioiden kertomista ja turvaa. Jumalasuhteen suurin haaste on siinä, ettemme voi kohdata Jumalaa samalla tavalla kuin muita ihmissuhteitamme. Kaverien, ystävien ja perheenjäsenten kanssa voi jutella kasvoista kasvoihin, heille voi soittaa, heidän kanssaan voi jutella somessa ja heidän kanssaan voi tehdä asioita. Jumala taas on salattu.

Heprealaiskirjeessä sanotaankin: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (Hepr. 11:1) Toisin sanoen usko on salatun Jumalan tuntemista, hänen tekojensa näkemistä maailmassa, hänen äänensä kuulemista Raamatussa jne. Asioita, joita Pyhän Hengen pitää saada meissä aikaan.

Jumalan salattu luonne asettaa jumalasuhteelle myös haasteen siinä, miten sitä pitäisi hoitaa. Tiedämme ihmissuhteittemme kautta varmasti sen, että jos kavereita ei koskaan näe, suhde heihin heikkenee ajan myötä. Ihmissuhde tarvitsee kanssakäymistä ja hoitoa, jotta se pysyy terveenä ja toimivana.

Miten uskoa hoidetaan?

Mutta miten suhdetta Jumalaan voidaan ylläpitää, kun hän on kerta salattu?

Muistat ehkä rippikoulustasi vertauksen uskosta pöytänä, tuolina tai autona, jolla on neljä jalkaa/pyörää: Raamattu, rukous, sakramentit ja seurakuntayhteys. Ne ovat tässä avainasemassa.

• Raamattu on näistä ensimmäinen. Se on Jumalan sanaa. Ts. se, mitä Jumala on tahtonut itsestään meille kertoa. Sieltä voimme oppia lisää hänestä ja siitä, mitä hän oikein tahtoo meistä ja toivoo meille.
• Toisena tulee rukous, jota on kutsuttu ihmisen sielun hengittämiseksi. Yksi upea raamatunkohta rukouksesta on Fil. 4:6-7. Sieltä voit lukea siitä, mitä rukous parhaimmillaan saa meissä aikaan!
• Kolmantena on ehtoollinen. Se hoitaa meitä ja meidän uskoamme siinä, että siinä pääsemme Jeesuksen kanssa ihan fyysisesti kosketuksiin, kun hän on itse läsnä ehtoollisaineissa.
• Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on seurakuntayhteys. Olemme siinä samalla osa Kristuksen ruumista, koko maailmanlaajuista Kirkkoa (isolla K:lla) ja omaa pienempää paikallista seurakuntaamme. Seurakuntayhteys on tärkeää siksi, että meillä olisi elämässämme muita ihmisiä, joiden kanssa puhua uskonasioista, kasvaa kristittynä ja jakaa asioitamme hengellisten asioiden parissa. Samalla seurakunta tuo meidän elämiimme ihmisiä, jotka rukoilevat meidän puolestamme ja joiden puolesta saamme sitten itsekin olla rukoilemassa. Monet ovat sanoneet, että heille seurakuntayhteyttä ovat Vuokatinrannan leirit. Se on toisaalta hienoa, että leirit saavat ja voivat olla niin tärkeitä ja hyviä, mutta samalla ajattelen, että leirit eivät saa olla ainut seurakuntayhteytemme. Koska silloinhan olemme toisten kristittyjen kanssa vain muutaman kerran vuodessa. Siksi säännöllinen toiminta ja seurakuntayhteys on niin tärkeää.

Nämä ovat kaikki keinoja, jotka uudistavat ja ylläpitävät meidän uskoamme ja samalla ne ovat myös väyliä, joiden kautta Jumala voi tulla hoitamaan ja uudistamaan meitä.

Usko on elämistä, ei suorittamista

Yksi uskonelämän tärkeimmistä, mutta samalla vaikeimmista asioista on tasapainon löytäminen Jumalan lain (eli Jumalan pyhyyden vaatiman tahdon/käskyjen) ja evankeliumin (eli Jumalan armon) välillä. Toisaalta Jumalalla on tahto, jonka hän on ilmaissut Raamatussa ja osa sitä tahtoa on, että me hoidamme uskoamme ja elämme kristittyinä niin kuin hän on määrännyt. Mutta sitten taas toisaalta: me emme koskaan pysty siihen täydellisesti, siksihän Jeesuksen piti syntyä maailmaan.

Me elämme siis tietynlaisessa ristipaineessa, jossa tiedämme, että meidän pitäisi tehdä monia asioita. Meidän pitäisi lukea Raamattua, rukoilla, käydä kirkossa ja välttää syntiä. Meidän pitäisi elää niin kuin Jumala tahtoo. Meidän pitäisi muistaa häntä enemmän arjessamme.. Mutta me emme pysty siihen niin hyvin, kuin mitä Jumalan täydellisyys vaatisi. Ja sitten helposti ahdistaa, kun olemme tehneet uskonelämän hoitamisesta itsellemme taakan, jolla yritämme tehdä itsestämme Jumalalle kelpaavia… Tässä pätee itse asiassa juuri sama lainalaisuus, kuin ihmissuhteissakin. Jos sinulla on kaveri, jota pitää (ts. on pakko) nähdä, suhde ei välttämättä ole hyvällä pohjalla. Sen sijaan jos sinulla on kaveri, jota tahdot nähdä, kohtaaminen ja yhdessä tekeminen on ihan erilaista. Onkin hyvä kysyä, kummanlaista meidän jumalasuhteemme tulisi olla? Tulemmeko Jumalan eteen siksi, koska niin on tehtävä vai siksi, että haluamme?

Jumalan suhteen vastaus voi olla molempia. Toisaalta tiedämme, että meidän tulisi tehdä asioita hänen kanssaan, koska hän on Jumala, joka on lahjoittanut meille uskon. Ja toisaalta silloin uskosta tulee helposti suorittamista ja pakkopullaa. Yksi lisätaakka elämään.

Siksi armo onkin niin tärkeä asia myös uskonelämän hoitamisen kannalta! Joku on joskus sanonut kristittynä elämisestä: ”Tule siksi, joka jo olet.” Toisin sanoen: elä kristittynä, pyri noudattamaan Jumalan tahtoa, rukoile, lue Raamattua ja käy kirkossa ja seurakunnan toiminnassa, mutta älä siksi, että sinusta tulisi niiden kautta Jumalalle kelpaava kristitty, vaan siksi, koska olet jo sellainen ja jotta pysyt sellaisena! Kristittynä eläminen onkin itse asiassa armossa oppimista. Me saamme elää, me saamme epäonnistua ja me saamme kasvaa Pyhän Hengen kasvattaessa meitä kristittyinä.

Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Kol. 1:10

Matkalla iankaikkiseen elämään kestää se, joka tunnustaa, ettei omassa voimassaan kestä. Me tarvitsemme Jumalaa päästäksemme perille ja siksi on tärkeää pitää jumalasuhteensa kunnossa. Jumala ei pakota ketään olemaan yhteydessä Häneen. Hän ei pakota sinua lukemaan Raamattua, olemaan yhteydessä toisiin kristittyihin tai rukoilemaan. Mutta silti ne ovat äärimmäisen tärkeitä siinä, että pysymme yhteydessä Jumalaan ja muistamme armon suuruuden. Sen, että kristittynä eläessämme saamme nauttia elämästä päivä kerrallaan ja jättää joka päivä kaikki syntimme ja rikkomuksemme Jumalalle ja turvata Jeesuksen tuomaan armoon. Jumala – uskon antaja – pitää meistä huolen.  Kun me emme jaksa, hän jaksaa.

TEHTÄVÄT:

1. Kerro vähän, mitä sinulle kuuluu? Miten uusi vuosi on lähtenyt liikkeelle ja miten joulu meni?
2. Etsi itsellesi (ja kirjoita minulle) kolme raamatunkohtaa, joista yhdessä on ohje arkista elämääsi varten, yhdessä hengellisen elämäsi hoitamistasi varten ja yksi lohdutukseksi/turvaksi arjen keskellä. Avaa kohtia vähäsen, että miksi valitsit juuri ne.
3. Uskonelämän hoitaminen ei ole suorittamista, vaan nimensä mukaisesti hoitamista. Millaisia asioita tarvitsemme uskonelämämme hoitamiseen seuraavien raamatunkohtien mukaan?
   • Hepr. 4:12
   • Gal. 4:6-7
   • Ap.t. 2:42
4. Entä mitä Pyhä Henki saa meissä aikaan uskonelämän hoitamisen kautta Gal. 5:22–23 mukaan?
5. Onko sinulla erityisiä rukousaiheita?

Tammikuun raamatunlukuohjelma:

vko. 1: Luuk. 23
vko. 2: Luuk. 24
vko. 3: Ap.t. 1-2
vko. 4: Ap.t. 3-4
vko. 5: Ap.t. 5-6
vko. 6: Ap.t. 7-8
vko. 7: Ap.t. 9-10