Isoisot ja apuohjaajat ovat yleensä leirien osallistujien kokeneinta kaartia. Kokemus on hyvästä ja tuo mukanaan paljon osaamista ja taitoa. Sketsit on käyty läpi vähintään kerran, leikkejäkin on leikitty, leirin ohjelmakin saattaa tulla selkärangasta ja leirikeskuksen tilat, tavaroiden paikat ja käytännöt on opittu ja sisäistetty. Leirin sisälle on näin ollen helpompi sujahtaa, kun aikaa ei tarvitse käyttää ihmettelyyn ja oppimiseen.

Mutta samalla kokemus voi joskus olla salakavala vihollinen. Kokemus voi aiheuttaa sen, että asioita ei tule valmisteltua tai harjoiteltua tarpeeksi, kun ”Kyl tuo osataan…”; uusia juttuja ei välttämättä saada kokeiltua, koska ”Näinhän on aina tehty!” ja joskus uuttakaan ei enää opi, kun ”Oon mä nää jo ennenkin kuullut ja Raamattua lukenut.”

Kokemuksen tuoma turvallisuus ja asema

Yleisesti ottaen tuo, että me tykkäämme tutuista ja turvallisista asioista on täysin normaali asia, joka kuuluu ihmisen persoonaan. Kokemus tekee asioista tutumpia ja tutut asiat ja tavat tuovat turvallisuutta ja usein saattavat myös tuntua hyviltä, hauskoilta tai jopa ainoilta oikeilta tavoilta tehdä jotain. Tuttuus ja turvallisuus auttavat turvallisen fiiliksen lisäksi myös rentoutumaan ja säästämään energiaa, kun asioita ei tarvitse niin jännittää eikä myöskään valmistella niin tehokkaasti tai pedantisti.

Samalla kokemus tuo yhdessä iän kanssa vähän korkeampaa asemaa. Vaikka ette olisikaan isoison tai apuohjaajan roolissa, niin kokeneempina ja vanhempina nuorina teitä katsotaan tietyllä tapaa ylöspäin. Teiltä voi kysyä, te tiedätte ja olette kokeneet enemmän, kuin vasta edellisenä kesänä rippikoulunsa käynyt. Samalla – kuten isostenkin kohdalla – joidenkin asioiden kysyminen teiltä voi olla paljon rennompaa, kuin ohjaajilta.

Kokemuksen ja tuttuuden haasteet isoison/apuohjaajan roolissa

Isoison/apuohjaajan kannalta tämä tuttuus tulee ilmi paristakin eri suunnasta. Toisaalta teillä itsellänne on tutut tavat tehdä asioita. Tavat, jotka tuntuvat hyviltä, tutuilta ja turvallisilta. Tavat, joita ei usein mielellään muutettaisi. Osin ne ”vanhat hyvät jutut/pelit/sketsit/leikit” ovat tosiaan hyviä asioita, mutta joskus voi tulla eteen tilanne, jossa omat vanhat tottumukset pitäisi haudata ja yrittää jotain uutta. Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi siinä uuden yrittämisessä pitäisi vielä osata innostaa toisia! Olipa kyse sitten uudesta rastiradasta, pelistä, sketsistä tai vastaavasti jonkun vanhan ja tutun pois jättämisestä. Isoiso/apuohjaaja voi silloin joutua omalta mukavuusalueeltaan, mikä voi leiriväsymyksessä olla joskus yllättävänkin iso asia. Siinä korostuu suuresti edellä kirjoitettu asia teidän esimerkistänne. Jos isoisot/apuohjaajat purnaavat, että ”Tämä on tyhmää” se vaikuttaa hyvin paljon enemmän leirin yleiseen ilmapiiriin, mitä se, että yksittäinen leiriläinen tekisi samoin.

Toinen asia, jossa tuttuus ja kokemus voi tulla ilmi on vanhempien isosten tai nuorten käytös ja mielipiteet. Isosten kohdalla kiusaus hoitaa valmistelut vasemmalla (tai vasenkätisillä oikealla) kädellä on kova, kun säästyneen ajan voisi käyttää johonkin mukavampaan. Siksi raamisten läpikäynti voidaan ohittaa oikeiden vastausten keräämisellä ja iltaohjelmien sketsejä ei tarvitse harjoitella, kun kylhän kaikki ne jo osaa, kun samat sketsit pysyvät valikoimassa vuodesta toiseen ja pelit ja niiden säännöt voidaan miettiä loppuun lähempänä iltaohjelmaa tai uudistaa lennosta. Nuortenleireillä ongelmana voi usein taas olla vanhemmat nuoret, jotka puolustavat jotain omaa tyyliään tehdä asioita henkeen ja vereen. ”Näin on aina tehty ja tätä ei saa muuttaa.”

Nämä voivat olla aika haastavia tilanteita monestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että te olette niitä vanhempia nuoria ja nämä vanhemmat isoset/nuoret ovat todennäköisesti juuri teille tutuimpia ja läheisimpiä. Voi olla siis vaikea opastaa heitä vastoin heidän tahtoaan. Mutta nuo ovat juuri niitä tilanteita, joissa nuoremmat isoset/nuoremmat leiriläiset kaipaa teiltä tukea. Hehän eivät ole ennen olleet isosina tai kovinkaan montaa kertaa leireillä. Heille leikit eivät ole tuttuja, sketsien vetäminen vielä vähemmän, raamisten vetäminenkin jännittää enemmän kuin kokeneempana, eikä heillä ole mitään hajua siitä, että lokakuun Megajatkiksella on ”aina” tehty niin tai näin. Siksi on tärkeää, että apuohjaaja tai isoiso on tukemassa myös heitä niin, että valmistelut saadaan tehtyä ja että kokeneempien toiveet ja halut esimerkiksi leikkien, sketsien ja ohjelmanumeroiden suhteen eivät jyrää kokemattomampien.

Onko kokemus siis vain pahasta?

Ei todellakaan! Samalla tavalla, kuin tuli on ”hyvä renki, mutta huono isäntä” on kokemuksellakin paikkansa ja tarkoituksensa. Suurelta osinhan kokemus tuo positiivisia asioita! Kokeneempana isosena/vetäjänä sinulla on osaamista, tietoa ja kokemusta, joiden avulla voit olla suureksi avuksi nuorempien valmistelussa. Olet kokenut ehkä hankalan raamisryhmän ja osaat vinkata ensimmäisen vuoden isosta siitä, mitä sellaisen kanssa kannattaisi kokeilla. Jos valmisteluissa tulee hetki, kun kukaan ei keksi sketsiä tai leikkiä, voit ammentaa omasta kokemuksestasi ja ehdottaa, että ”Vedettäisiinkö tämä?” Tai olet ollut lukuisilla nuortenleireillä ja nähnyt, että joku ohjelmanumero toimii toista paremmin ja voit olla kertomassa siitä ohjaajille ja siten auttaa heitä leirien valmisteluissa. Tiedät myös sen, että esimerkiksi rippikouluissa väsyy ja siksi kannattaa levätä ja ohjata nuorempiakin isosia lepäämään ja säästämään energiaansa.

Kokemuksesta on siis paljonkin hyötyä, kunhan sen ei anna muodostua ansaksi, joka estää kehittymisen ja uusien asioiden kokeilemisen. Lisäksi pitää varoa sitä, ettei sinun kokemuksestasi tule isosille automaattia, josta he saavat aina sketsit tai leikit tai muut vastaukset ilman, että heidän pitää ollenkaan vaivata omaa päätään.

Kiteytettynä

Kokemuksesta on paljon iloa ja paljon hyötyä. Monet asiat isosena tai apuohjaajana toimimisessa ovat helpompia, koska sinulle on kertynyt kokemusta leirillä olemisesta. Osaat kohdata nuoria ja leireillä eteen tulevia tilanteita. Osaat opastaa nuorempia ja neuvoa heitä tarvittaessa. Ja kaiken muun lisäksi et hätkähdä leirien kommelluksia tai stressaavia tilanteita niin paljoa, koska olet kokenut niitä jo aiemminkin.

Mutta samalla kokemus voi luoda umpikujan. ”Näin on aina tehty” tai ”Kyllä mä tän osaan” -mielialan ja silloin kokemus voi olla ongelma sille, miten turvalliselta leirillä tai isosena oleminen tuntuu nuoremmista isosista/leiriläisistä. He voivat kokea, etteivät saa tarpeeksi tukea esimerkiksi raamisryhmän vetämiseen ja raamatunkohtien läpikäymiseen, kun kokeneemmat isoset vetoavat vanhoihin raamisvihkoihin ja niihin kirjoitettuihin valmiisiin vastauksiin. Kokemus voi myös hankaloittaa leirien uudistamista ja uudistumista, koska tutut sketsit, leikit ja ohjelmaosiot tuntuvat niin tärkeiltä, ettei niitä voida korvata.

Otetaan esimerkiksi vaikka nyt jo vakiovarustukseen kuuluva Tuhkimo-sketsi. Jos aina oltaisiin menty vanhoilla ja tutuilla sketseillä, ei tuota erään isosen kotiseurakunnasta löytynyttä sketsiä olisi ikinä löydetty Vuokatinrannan leireille. Onneksi se tuotiin ja hyväksyttiin mukaan! Ja itse asiassa se on myös osoitus kokemuksen positiivisesta puolesta. Sketsi oli esitetty erään isosen kotiseurakunnassa ja hän piti sitä hyvänä. Kokemuksensa kautta hän toi sen sitten Vuokatinrannan leireille ja loppu on historiaa.

Ole siis rohkeasti isoisona/apuohjaajana kokenut ja paljon osaava. Sitä vartenhan sinä olet siinä asemassa, koska olet kokeneempi! Ole neuvomassa, tukemassa ja auttamassa kaiken sen kautta, mitä olet itse oppinut ja kokenut. Ja muista samalla, että kaikki leiri-/isosryhmässä eivät ole yhtä kokeneita. Ole siis ennen kaikkea heidän tukena niissä hetkissä, kun he kaipaavat lisää harjoitusta ja apua ja muista, että kokemuksesta huolimatta myös sinä voit oppia leireillä uutta.

Tehtävät:

• Mitä kuuluu?
• Mitä ajatuksia yllä oleva teksti sinussa herätti? Kuullostiko jokin osa tutulta? Tai oliko joku osa täysin irralla omista kokemuksistasi?
• Millaisissa tilanteissa olet itse huomannut, että kokemuksesta on hyötyä?
• Entä oletko huomannut, että siitä voi joskus olla myös haittaa? Miten, missä ja milloin?
• Onko erityisiä rukousaiheita?