Kun olen kysellyt 3. vuoden iskolaisten ajatuksia isoisona toimimisesta, niin yksi toistuva huolen tai pelon aihe on se, miten ryhmää pitäisi oikein johtaa. Useimmiten kyse on leirin omasta isosjoukosta, jonka ”paimentaja” isoiso tai isoisot ovat, mutta samat lainalaisuudet pätevät myös pelien, leikkien, leiriohjelmien ja vaikka minkä vetämiseen. Johtaessa pitää ottaa uudella tapaa roolia, mikä voi tuntua alkuun hyvinkin vaikealta tai jopa pelottavalta.

Joulu-tammikuun teksti käsitteli johtamista ja johtamiskulttuurin muutosta. Siitä on tärkeä kerrata ja korostaa sitä, miten johtamiskulttuuri on muuttunut 2000-luvulla. Johtaminen ei enää ole vain käskyttämistä ja pomottamista, jossa johtaja koittaa puristaa viimeisetkin mehut alaisistaan, vaan se on ennemmin alaisten tuntemista ja heidän vahvuuksiensa tukemista.

Toki tässä on huomattava, että joskus työtehtävät eivät vaan ole kenestäkään kivoja tai vahvuuksien mukaisia. Silti niitäkin tehtäviä on tehtävä, tai muuten firma, yhteisö tai leiri ei toimisi… Ts. vahvuuksien tukeminen ei tarkoita sitä, ettei kukaan joutuisi koskaan epämukavuusalueelle tai että johtaminen olisi aina vaan kaverillista selkään taputtamista ja tsemppaamista. Joskus on myös tarve sille, että on johtaja, joka sanoo ”Ei, nyt sinä/te/me teemme tämän.”

Ryhmätilanteen johtaminen

Ajattelen, että monien valmistelutilanteiden johtaminen tarvii edellä mainituista ja viime kerralla käsitellyistä johtamisen tyyleistä molempia. Valmistelut ovat niitä, jotka helposti tahdotaan tehdä nopeasti, jotta ehditään tekemään jotain hauskempaa. Tai sitten ne ovat tilanteita, joissa keskenäinen hauskuus ja ilo vievätkin kaiken ajan ja mitään ei saada aikaiseksi, kun on niin kivaa.

Nämä molemmat tilanteet tarvitsevat hetkittäin tuota auktoriteettisempaa johtamista. Sitä, että isosjoukon ohjaa lempeästi, mutta jämäkästi takaisin käsiteltävän asian äärelle. Liian sotilaallinen ei kannata olla, mutta samalla on kiistaton fakta, että kuria on paljon helpompi löysätä, kuin lisätä jälkeenpäin. Siksi kannattaa olla jo alusta asti selkeä rutiini, että miten valmistelut tehdään.

Esimerkiksi suunnittelun alussa voi olla aivoriiheä, jonka voi jopa ajoittaa. Sitten kerätään leikkien, sketsien tai muiden ideoita kasaan ja valitaan yhdessä ne, jotka tuntuu sen päivän iltaohjelmaan ja päivän teemaan sopivimmilta. Lopuksi sitten jaetaan vastuut ja patistetaan isoset treenaamaan ja kertaamaan tehtäviään, etsimään tarvittavat tarvikkeet ja roolivaatteet ja sitten, kun kaikki on valmista, voidaan siirtyä vapaalle.

Valmisteluissa on myös tärkeää, että isoiso ei kokeneempana isosena tee ja päätä itse kaikkea. Sinun tehtäväsi ei ole passivoida ”nuorempia” antamalla kaikki valmiit vastaukset, vaan ennemminkin aktivoida isoset itse ideoimaan antamalla yleisempiä ideoita. Esimerkiksi jos laulujen valitseminen on ongelma, voi isosilta pyytää isomman listan kaikista biiseistä, jotka he tahtovat laulaa riparin aikana. Itse asias muuten laulujen suhteen on hyväkin ajatella alusta asti myös konfirmaatiolaulua ja valita sinne meneviä, mutta helppoja lauluja mukaan. Jos taas leikkien valitseminen tökkii, voit antaa vähän apua toteamalla vaikka, että nyt ollaan vielä alkuvaiheessa leiriä, joten olisiko joku tutustumistyylinen vielä tällä erää fiksu? Mitä ollaan otettu? Mitä on vielä ottamatta?

Leikkien valinnassa on hyvä myös muistaa leiriläisten erityispiirteet ja oikeus omaan koskemattomuuteen. Tästä syystä esim. ”hampurilaista” tai muita syliin istumisleikkejä ei ole enää hetkeen valittu, koska ne voi olla osasta kiusallisia. Teidän ei kuitenkaan tarvitse tietää kaikesta kaikkea, vaan tämän takia iltaohjelmat ja leikit on hyvä tarkistuttaa ohjaajalla ensin. Meillä on tieto siitä, onko joku liikuntarajoitteinen, helposti ahdistuva, aistiherkkä tai muuta.

On myös tärkeää, että valmistelutilanteet pysyvät ”kurista” huolimatta tarpeeksi keveinä, että niissä on kiva olla. Jos isoiso vetää suurta ja tiukkaa johtajan roolia ja pomottaa kaiken ylimääräisen hauskanpidon suoralta kädeltä pois, voi valmisteluista tulla nopeasti ahdistavaa tai ainakin tylsää pakkopullaa. Jonkinlaiselle härväykselle pitää siis olla tilaa. Mutta jos valmistelut venyvät niin, että niistä loppuu säännönmukaisesti aika kesken, pitää yhteistä hauskanpitoa rajoittaa.

Entäpä raamisryhmät

Raamisten valmisteluissa pätevät osin samat lainalaisuudet, kuin iltaohjelmien yms. valmisteluissa. Kuten jo aiemmissa tehtävissä kirjoittelin, osalla isosista voi olla kiusaus päästä näistä pois mahdollisimman nopeasti. Tyyliin ”Valmiit vastaukset ja ulos pelaamaan pingistä”. Parasta olisi, että raamisten valmistamiset olisivat itsessään juuri raamiksia, eli luette yhdessä tekstin, pohditte sitä, vastaatte toki leiriläisille esitettäviin kysymyksiin, mutta myös pohditte yhdessä asioita. Suosittelen myös valmistelujen aloittamista lyhyellä rukouksella, mikä totuttaa myös rukoilemaan yhdessä.

Nää yhteiset raamikset on loistava mahdollisuus myös pohtia yhdessä uskonasioita ja vaikeita kysymyksiä, koska olette omien ikätoverienne kanssa koolla. Se on huomattavasti vähemmän pelottavaa, kuin pohtia Raamattua ohjaajan läsnäollessa, missä usein (joskin turhaan) iskee pelko, että sanonko jotain väärin ja osoitanko siten, etten osaakkaan ”tarpeeksi” Raamattua tms. Toisten nuorten kesken tämä huoli omasta tietotasosta on yleensä huomattavasti pienempi. Yksi vinkki voisi muuten olla, että jos keskinäisissä keskusteluissa syntyy pohdintaa tai kysymyksiä, joihin ei yhdessä löydy ihan selkeää vastausta, niin kirjatkaa ne ylös ja pyytäkää ohjaajaa vastaamaan niihin myöhemmin. Näin raamisten valmistelusta on hyötyä isosten omaan hengelliseen elämään ja samalla vanhemmatkin isoset saattavat innostua uudella tavalla käsittelemään tekstejä, kun heidän tietoaan ja osaamistaan voidaan haastaa vähän enemmän.

Mutta niin, kuten jo edellä sanoin, raamisten tai muiden ”tuttujen” asioiden käsittelyssä on myös tärkeää pitää pakka kasassa. Vanhoilla isosilla voi tosiaan olla (alitajuinen) kiusaus ottaa tilanne haltuun, vastata ne oikeat vastaukset ja päästä siten sitten pois. On tullut myös vastaan isosia, jotka kierrättävät vanhat raamisvihot, joissa on jo valmiit vastaukset leiriläisille esitettäviin kysymyksiin. Fiksua toisaalta, mutta toisaalta se vie heiltä sen viimeisenkin keskittymisen tarpeen. Siksi nykyään en anna moiseen lupaa.

Mut jos jonkinmoista kuria pitäisi pitää ja ryhmä pitäisi pitää kasassa, niin miten olisi hyvä toimia? Yksi usein toimiva juttu on se, että osoittaa oman mielenkiintonsa aiheeseen. Jos sinulla on intoa, sinua kuullaan paljon kiinnostuneemmin, kuin jos luet lakonisesti paperista kysymyksiä tms. Oma palo herättää kiinnostusta muissa, että miksi se on noin innoissaan. Siksi oma Raamatun lukeminen ja uskonelämän hoitaminen ovat isoisoille tärkeitä. Kuten aiemmissa tehtävissä todettiin, te ootte niitä esimerkkejä sekä leiriläisille, että myös isosille ja siks teitä katsotaan myös tässä valossa tarkemmin, kuin ”normi-isoja”. Mut sit tärkeä huomio: Tästä ei kannata, eikä tarvitse ottaa ylimääräisiä paineita. Teidän ei tarvitse osata Raamattua ulkoa tms. Te olette edelleen nuoria ja isosia, enkä todellakaan odota, että isoiso olisi joku superuskovan teinin kiiltokuva. Toisilla isoisoilla on valtava raamattutietous, toisilla se on kevyempi. Toiset ahmivat Raamattua lukukaupalla päivittäin, toisille oman lukurutiinin löytäminen on ollut hankalampaa. Ehkä siksi voisi sanoa, että tärkeintä on se, että on halu oppia uutta, on halu elää omaa uskoaan todeksi ja on halu olla isosena, ts. uskovan nuoren esimerkkinä.

Lopuksi

Tärkein muistettava asia on, että jos teidän ei odoteta olevan täydellisiä Raamatun osaajia, niin teidän ei myöskään odoteta olevan kaiken kokeneita ryhmänohjaajia. Isoisolla ja apuohjaajalla on lupa epäonnistua ja ennen kaikkea lupa kysyä apua ja neuvoja! Muista se jo tässä vaiheessa! Leirien ohjaajat voivat välillä vaikuttaa kiireisiltä (ja usein sitä kyllä olemmekin), mutta me olemme silti töissä myös isoisoja varten. Itse asiassa voisin sanoa, että teidän jaksaminen ja työn tukeminen on tärkeysjärjestyksessä aika kärjessä, koska te pidätte huolta isosryhmästä, joka vastavuoroisesti viihdyttää leiriläisiä, joista me olemme vastuussa. Älä siis epäröi kysyä neuvoja ja apuja, vaan jos jokin mietityttää tule rohkeasti kysymään. Kaikkeen ei aina löydy valmista vastausta tai kikkaa, mutta voidaan yhdessä pohtia, että mikä voisi olla neuvoksi kuhunkin tilanteeseen.

Kysymyksiä:

1)      Mitä kuuluu?

2)      Mitä ajatuksia isosryhmän vetäminen sinussa herättää? Entä mahdollinen kurin pitäminen?

3)      Tsekkaa oheisena liitteenä oleva rippikoulujen raamisvihko.

• Ovatko jonkun raamiskerran kysymykset vaikeita? Tai liian yksinkertaisia?
• Keksi vähintään yksi uusi pohdinta- tai tietokysymys jonkun ”huonon” tilalle. Mielellään voit ehdottaa useampaakin muutosta. Näin saadaan kesän raamisvihko oikoluettua ja hiottua jo tässä vaiheessa.

4)      Onko rukousaiheita?