10 käskyä, osa 7

Viikon Sana Kello Ja Pastellivärit

Ensisilmäyksellä ”Älä varasta” tuntuu helpolta ohjeelta. Jos jokin on toisen omaisuutta, sitä ei saa ottaa. Jos sen ottaa luvatta, syyllistyy varkauteen. Helppoa, eikö?

Mutta jälleen kerran asiassa on enemmän, kuin mitä ensisilmäyksellä ajattelisi. Varastaa voi muutenkin, kuin vain ottamalla jonkun toisen fyysistä omaisuutta. Tänä modernina aikana tunnemme jo hyvin ns. immateriaalioikeuksien varkaudet. Joku luo taideteoksen, toinen kopioi sen, muokkaa sitä aavistuksen ja myy omanaan. Tai somessa leviävät valokuvat tai videot, jotka on ”lainattu” joltain toiselta tililtä, tai joita jaetaan ilman, että kerrotaan kuvaajan nimeä.

Mutta ei siinäkään vielä kaikki. Entäpä se, jos omimme itsellemme asemaa, huomiota tai kunniaa, joka kuuluisi jollekin toiselle? Jos toinen tekee työn, mutta minä korjaan kiitoksen… Eikö se ole häneltä viemistä? Siis toisin sanoen varastamista?

Ja jos vielä nostetaan vähän kierroksia, niin mitä Luther opettaakaan jokaisen käskyn kohdalla? Sitä, että käskyt eivät vain kiellä, vaan ne ohjaavat meitä toimimaan myös positiivisesti toisen hyväksi. Viimeistään tässä vaiheessa suomalainen yleensä nikottelee. Me olemme kansaa, josta on sanottu, että maksamme mielellämme 100 euroa siitä, että naapuri ei saa 50 euroa. Me kadehdimme helposti ja ajamme omaa etuamme toisten kustannuksella. Ja juuri tähän 7. käsky tahtoo tarttua.

Välillä voi ja saa siis pohtia, toiminko minä niin, että toisella olisi hyvä olla? Auttaako minun toimintani minun lähimmäistäni menestymään? Sekä henkisesti, että myös ihan taloudellisestikin? Ja jos ei, niin mitä voisin tehdä toisin? Miten minä voisin olla auttamassa toisia, enkä viemässä heiltä? Miten voisin olla tuomassa sitä rakkautta maan päälle, millä Taivaan Isä minua rakastaa?

Ja näissä pohdinnoissa on tärkeintä aina muistaa tuo viimeinen lause, eli näitä saa pohtia ja näissä oppia ja epäonnistua Jumalan rakkaudesta käsin. Armahdettuna, sovitettuna ja pelastettuna, mutta juuri siksi halukkaana tuomaan sitä hyvää maailmaan, mitä on itse Jumalalta saanut.

#viikonsana #10käskyä #lähimmäisenrakkaus #älävarasta