10 käskyä, osat 9 & 10

Viikon Sana Kello Ja Pastellivärit

Suomalaisista on sanottu, että olemme kansaa, joka maksaa mielellään satasen siitä, ettei naapuri saa viiskymppistä.

Siinä on tiettyä ironiaa, mutta ehkä myös tiettyä totuuden perääkin. Siksi nämä kaksi viimeistä käskyä ovat aika osuvia juuri meille.

Piispa Eero Huovinen selittää katekismuksessaan yhdeksättä ja kymmenettä käskyä sanoen:
” Yhdeksäs ja kymmenes käsky ovat esimerkkejä siitä, miten kauas sekä rakkauden vaatimus että itsekkyyden valta ulottuvat. Niissä laajennetaan ja syvennetään sitä, mikä on sanottu aikaisemmissa käskyissä. Jumala näkee salaisetkin ajatuksemme ja ulottaa käskynsä koskemaan myös himoitsemista.”

Siinä on osuva huomio. Me ihmiset ajattelemme usein, että tärkeintä on se, mitä teemme tai sanomme ulospäin. Ei se, mitä ajattelemme päämme sisällä. Mutta Jumala ei tee rajaa ajatuksen ja-teon välillä. Käskyjen näkökulmasta on yhtä lailla väärin, jos käyttäydyt neutraalisti toista kohtaan, mutta samalla halveksit häntä verisesti ja toivot hänelle pahaa. Juuri ajatuksistahan meidän tekomme syntyvät!

Siksi on hyvä välillä pohtia, miten minä suhtaudun toisiin ihmisiin. Kadehdinko heidän omaisuuttaan, taitojaan tai ominaisuuksiaan? Toivoisinko olevani enemmän jonkun toisen kaltainen, kuin sellainen, mitä luonnostani olen? Määritteleekö kateus tai himoitseminen sitä, miten asennoidun toiseen? Ja pyrinkö teoillani siihen, että toisella olisi paremmat oltavat, että hän menestyisi töissään ja jopa varallisuudessaan? Ts. osaanko nähdä tämän käskyn kutsuna tehdä hyvää, ei vain käskynä, joka rajoittaa synnynnäistä haluani kadehtia toisia? Annanko näiden käskyjen – ja muiden – kasvattaa minua ja ohjata minua?

Koska siinähän on kaikkien kymmenen käskyn tärkein ajatus ja rooli. Ne näyttävät, missä olemme menneet harhaan, kääntävät katseemme Kristukseen silloin, kun olemme harhateillä ja kasvattavat meitä ihmisinä.

Mutta samalla: niiden kautta hän tahtoo myös asettaa raamit, joiden sisällä meillä olisi mahdollisimman hyvä ja turvallista olla. Joku on joskus sanonut, että rajat ovat osoitus rakkaudesta ja 10 käskyssä tuo ajatus näkyy kaikista kirkkaimmin.

#viikonsana #ulkoläksyt #10käskyä #älähimoitse