Kirjoitettu

Viime sunnuntaina vietettiin laskiaissunnuntaita. Se tarkoittaa kirkkovuodessamme aikaa, jossa keskitymme Jeesuksen julkisen toiminnan huipentumiseen. Tästä sunnuntaista alkaa matka kohti pääsiäistä, Jerusalemia ja Golgatan keskimmäistä ristiä.

On lohdullista huomata Raamatun teksteistä se, miten usein Jeesus pyrkii muistuttamaan omia opetuslapsiaan siitä, että hän tietää, mitä tuleman pitää. Pääsiäisen tapahtumat eivät olleet yllätyksiä tai Jeesuksen vastustajien voitto. Ne olivat ennaltatiedettyjä tapahtumia, joihin Jeesus kulki vapaaehtoisesti, tietäen joka askeleensa seuraukset.

Se avaa huikean näkökulman Jumalan rakkauteen ja armoon. Jumalan Poika todella tiesi jo pienestä pitäen sen, mikä hänen tehtävänsä on. Tehtävä, joka tulisi lopulta johtamaan hänet kaameaan ristinkuolemaan koko maailman syntien puolesta. Tehtävään, joka pelotti häntä inhimillisesti jopa niin, että hän rukoili Isää, että tehtävä voisi mennä häneltä ohi.

Mutta pelostaan huolimatta hän tahtoi toteuttaa Isän tahdon ja niin hän kulki, kuuliaisena kohti uhrikuolemaansa. Vapaaehtoisesti. Tietoisesti. Sen rakkauden tähden, joka hänellä on meitä hänen luotujaan kohtaan.

Risti on ristiriitainen asia. Se symboloi maailman kauheinta kuolemantuomion välinettä, kärsimystä ja häpeää. Mutta meille kristityille se on samalla elämän, toivon, ilon ja rakkauden huipentuma. Rakkauden risti, jolla Kristus kuoli sinun ja minun puolestani, jotta me voisimme päästä yhteyteen Jumalan kanssa. Rauhan risti, jonka kautta meidät on sovitettu Jumalan pyhyyden kanssa. Ja toivon ja elämän risti, joka mursi synnin ja kuoleman vallan ja jonka kautta meillä on osuus kuolleiden ylösnousemuksessa.