Jeesus on Herra

”Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä.” (2. Kor. 4: 5)

Jumalan kaunis maailma on historian aikana saanut monet etsimään sen Luojaa. Aistein koettavan maailman suuruus ja kauneus on johtanut ihmiset monenlaisiin päätelmiin siitä, kuka tämän kaiken takana voisi olla. Jumalan hyvä tarkoitus oli asettaa ihminen osaksi luomaansa maailmaa yhdellä erityistehtävällä: Ihminen oli se, joka sai tehtäväkseen olla yhteydessä Jumalaan. Onni ei kuitenkaan kestänyt paratiisissa kovin kauan, kun ihminen halusi itse päättää, miten tässä kauniissa maailmassa toimitaan. Syntiinlankeemus vei mennessään hyvän suhteen Luojaan ja ajoi ihmisen loputtomaan etsimisen kierteeseen.

Jumala kuitenkin päätti puuttua tilanteeseen. Onneksi. Olisimme todella hukassa, jos yrittäisimme arvailla Jumalan olemassaoloa pelkän ihmeellisen maailman varassa. Meidän ei kuitenkaan tarvitse tehdä niin, koska Jumala on antanut meille Raamatun, jossa Hän kertoo itsestään ja tahdostaan meidän ihmisten ja maailmansa suhteen.

Raamatun tärkein viesti on sanoma Jeesuksesta. Jeesus opettaa, että se joka tekee väärin, eli syntiä, on synnin orja. Orja ei ole vapaa ja synti tuo mukanaan seurauksensa: syyllisyyden ja rikkoutuneet suhteet. Anteeksiantamus on avain tästä orjuudesta vapautumisessa ja Jeesus on se henkilö, joka on ansainnut meille anteeksiannon.

Kristus vapauttaa omansa synnin orjuudesta. Jeesuksen rakkaus tuo rauhan levottomaan etsimiseen ja anteeksiantamus tuo vapauden omaantuntoon. Kun saan olla rakastettu ja armahdettu, silloin voin itsekin rakastaa ja armahtaa.

”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1: 9)

Onpa mielessämme ahdinkoa tai iloa ja rauhaa, Jeesus toivoo meidän aina kääntyvän Hänen puoleensa. Hän haluaa kuulla niin kiitosrukouksen kuin epäuskoisen kiukun tai pienen huokauksen! Jeesus välittää ja Hänellä on valta auttaa.

Pörssikurssit heiluvat, ihmiset pettävät, puhelimet hajoavat, maine katoaa ja mammona ei tuokaan tyydytystä kaipuuseemme. Jeesus sen sijaan ei petä, ei torju luotaan, ei väsy auttamaan, rakastamaan tai antamaan anteeksi. Hän on siellä missä sinäkin; arkisten onnenhetkien, musertavien murheiden ja karvaiden tappioiden keskellä. Hän on sinun lähelläsi, hän kantaa sinua ja vie perille.

Kiitos, kun luit tämän tekstin ja pysähdyit maailman tärkeimmän sanoman äärelle. Jos haluat oppia lisää kristinuskosta, kaipaat apua ja vastauksia tai etsit yhteyttä toisten kristittyjen kanssa, tule rohkeasti mukaan Suomen Raamattuopiston nuorten tai aikuisten toimintaan. Olemme luterilaiseen tunnustukseen sitoutuva itsenäinen kristillinen järjestö, jonka tehtävä on julistaa evankeliumia, opettaa Raamattua, tarjota ihmisille hengellinen koti ja tukea lähetystyötä. Tervetuloa!