Kallio

Viikon sana Kallio

Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio. – Jes. 26:4

”Ainoastaan muutos on pysyvää.” sanoi Herakleitos joskus 450-500 eKr.

Kun katsoo meidän maailmaamme, niin tuon antiikin filosofin sanoissa on ilmeistä totuutta. Maailma on muuttunut huimasti jo sinun elinaikanasi, minusta tai meitä edeltävistä sukupolvista puhumattakaan. Nykyaikainen älypuhelin on tehokkaampi tietokone, kuin se, mikä oli Apollo-kuumoduulissa ja niiden kehitys on ollut ihan viimeisten 10-20 vuoden aikana huikeaa. Suihkumoottorikoneiden keksimisestä on n. 80 vuotta, eli yhden ihmisen keskimääräisen eliniän verran. Jos mennään huimat kaksi elinikää taaksepäin löydämme ajan, jolloin autoja ei ollut vielä keksitty.

Muutosta tapahtuu siis jatkuvasti ja tiettyjen tutkijoiden mukaan muutosten tahti kiihtyy tulevina vuosina entisestään.

Muutos ja uudet keksinnöt tuovat paljon hyvää, mutta samalla jatkuva muutos voi olla ahdistavaa. Mikään ei tunnu pysyvältä, mihinkään ei oikein voi juurtua, kaikki on muuttuvaa.

Siksi on lohdullista ja turvallista, että kaiken keskellä on yksi, joka ei muutu, joka on ankkuri, jonka varaan saamme turvata ja kallio, jonka varaan saamme rakentaa elämämme: Jumala.

Hänen nimensäkin on jo tätä kuvaava: Jahve, minä olen. Hän on, hän pysyy ja niin pysyy hänen armonsa ja rakkautensakin. Siihen saamme turvata ja luottaa. Aamen!