Kesäsana

Viikon Sana Kesä

Terveiset Vuokatinrannasta, jossa parhaillaan valmistaudutaan isosten kanssa ykkösripariin, joka alkaa huomenna. 😊 Ulkoläksyteemaiset viikon sanat jäävät nyt kesäksi tauolle, ja tilalle tulee Kesäsana, jossa ollaan Psalmien ja Vuorisaarnan tekstien äärellä. 🙏

Tämä maailma on Jumalan ihmeellinen lahja meille. ❤ Kesän lämpimät illat ja valoisat yöt, leireillä vietetty aika, perheen kanssa tehdyt reissut, lepotauko koulusta ja töistä, ja toivottavasti kiireetön loma ovat hyvä mahdollisuus pysähtyä kaiken sen äärelle, mitä olemme lahjana saaneet. Heitänpä siis tälle kesälle sulle haasteen: Mene luontoon, pysähdy ja anna sielun hengittää. 🙏 Katso Jumalan luomaa maailmaa ja muista, että myös sinä olet Jumalan luomistyötä. “Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” (Ps. 139:13-14)

Rukous:
Rakas Taivaan Isä, kiitos siitä, että minä olen sinulle tärkeä. Anna minun muistaa se myös silloin, kun maailman ja tulevaisuuden ja toisten ihmisten vaatimukset saavat tuntumaan siltä, etten voi ikinä riittää. Kiitos, että silloinkin sinä sanot minulle “Olet arvokas, rakas ja kallis. Ihan ilman suorituksia.”. Pyydän, että saisin tänä kesänä pysähtyä ja levätä, ja että olisi myös mahdollisuus tehdä kivoja juttuja hyvässä seurassa. Auta, että saisin kasvaa sinun tuntemisessa yhdessä toisten kristittyjen kanssa. Siunaa ja varjele kaikkia läheisiäni. Aamen.”

Iloa ja siunausta sun viikkoon! 😊🙏❤

#raamattu #huolenpito #kesäsana