Paimen

Viikon Sana 14 Paimen

Jeesus räjäytti aikoinaan pankin, kun hän totesi olevansa hyvä paimen, jopa ”oikea paimen”. Vanhan testamenttinsa tuntevat juutalaiset närkästyivät saman tien, koska Vanhassa testamentissa Jumalaa kuvattiin Israelin kansan paimenena. Jeesus siis toisin sanoen sanoi olevansa itse Jumala. Ei mikään ihme, että hurskas juutalainen suuttui, kun hän koki, että Jumalaa pilkattiin.

Sen sijaan meidän kristittyjen ei onneksi tarvitse vetää herneitä tai muita soveltuvia palkokasveja neniimme, koska meille on itsestäänselvyys, että Jeesus todellakin on Jumala. Siksi me saammekin ennemmin keskittyä siihen, mitä Jeesuksen paimenuus tarkoittaa meille.

Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että samoin kuin paimen on lampaiden opas, niin Kristus on meidän. Paimenen tehtävä oli saattaa lauma laitumelle, jossa se sai syödä ja sitten illan suussa opastaa se taas kotiin suojaan villieläimiltä. Kun Jeesus samaistaa itsensä paimeneksi hän samalla lupaa, että hän on meidänkin kanssamme ohjaajana ja suojelijana. Konkreettisimmin tämä suojelu näkyi Golgatan ristillä. Kuten Jeesus sanoi, hän on se oikea paimen, joka laittaa oman henkensä peliin suojellakseen lampaitaan.

Tarkoittaako suojelu sitä, että kristitty ei koskaan kohtaa vaaraa, kipua tai onnettomuutta? Ei tietenkään, eihän paimenenkaan vartio suojellut lampaita loukkaantumisilta. Mutta vihollisilta se suojeli ja onnettomuuksien kohdatessa paimen oli lampaan tukena. Siinä on näkökulma myös meille. Kristus on antanut henkensä suojellakseen meitä kaikista vaarallisimmalta viholliselta: synniltä, kuolemalta ja Paholaiselta.

Toinen, vielä lohdullisempi ajatus Jeesuksen sanoissa on se, että hän on paimen, joka todella tuntee lampaansa. Hän tuntee sinut, hän tietää sinut ja hän näkee sinut. Olitpa missä ja milloin tahansa, et koskaan kulje yksin, vaan kanssasi on ”se hyvä paimen”, joka tuntee ajatuksesi, persoonasi, tarpeesi ja toiveesi ja on luvannut, ettei hän koskaan hylkää.

Sellaisen paimenen opastuksessa on hyvä ja turvallista jatkaa taivastiellä eteenpäin.

Siunausta elämääsi!