Rukoilkaa

Kirkkovuosi kääntyy kohti paastonaikaa. Aikaa, jona hiljennymme, keskitymme ja valmistaudumme pääsiäisen suureen juhlaan.

Paastosta puhutaan jonkin verran ja siitä löytyy erilaisia ajatuksia ja käytäntöjä. Yksi minulle opetettu hieno kiteytys oli, että ”Muistakaa, ettei paasto ole mikään dieetti.” Se on hyvä muistaa, tarkoituksena ei ole laihduttaa, vaan keskittyä hengelliseen elämään. Se on sitä valvomista, mistä Jeesuskin puhui. Sitä, ettei ”laiskistu”, vaan keskittyy myös oman hengellisen elämän tutkiskeluun ja harjoittamiseen. Sitä, että keskittyy erityisesti omaan jumalasuhteeseen ja sen hoitamiseen.

Mutta miten sitä valvomista pitäisi sitten toteuttaa? Paavali antaa yhden hienon ohjeen tuossa Kolossalaiskirjeen kohdassa: valvokaa rukoillen ja kiittäen. Rukous kääntää katseemme kohti Jumalaa, kun keskitymme häneen ja hänelle puhumiseen. Sitä ei turhaan sanota kristityn sielun hengittämiseksi.

Rukouksessa saamme tuoda asioitamme Taivaallisen Isän eteen, useimmiten omia huoliamme ja murheitamme. Mutta rukous saa olla myös kiitosta. Siksi Paavali varmaan mainitseekin sen erikseen tuossa kohdassa. Meillä on elämissämme monia, monia asioita, jotka ovat loppuviimein hyvin tai jopa todella hyvin. Ne helposti unohtuvat huolien ja murheiden alle, mutta voisiko tämän vuoden paastonajan yksi tavoite olla itse kullakin se, että sen lisäksi, että tuomme rehellisesti huolemme ja murheemme Jumalalle, keskittyisimme myös erityisesti tutkimaan sitä, mikä meillä on elämissämme hyvin ja kiittämään siitä myös Taivaallista Isäämme.