Posts
Jeesus kutsui Jumalaa isäksi, ja opetti meitä tekemään samoin. Saamme aina kääntyä Hänen puoleensa, eikä meidän tarvitse murehtia osaammeko esittää asiamme juuri oikeilla sanoilla. Tärkeää on se, kenen puoleen käännymme. 🙏 ”Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.…
Read MoreTerveiset Vuokatinrannasta riparilta! Leirin viimeiset valmistelut ja ensimmäinen leiriviikko olivat vauhdikkaat – niin vauhdikkaat, että kesäsana jäi julkaisematta! 😱😬 Nyt saamme kuitenkin hypätä jälleen Vuorisaarnan pariin. 😊 Tätä jaetta edeltää Jeesuksen opetus siitä, miten Jumala pitää huolen kedon kukista ja taivaan linnuista. Eikö siis meistäkin? Kyllä! Mutta onko meidän ihmisten aina helppo luottaa siihen ja…
Read MoreKaikki se, mikä meille on tärkeää, vaikuttaa myös meidän valintoihimme, kuten esimerkiksi rahan- ja ajankäyttöön. Näin kesällä voi olla hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, millaisia valintoja haluat tehdä vaikkapa tulevana syksynä. Mihin sinun aikasi, energiasi ja esimerkiksi kesätyörahasi kuluvat? Menevätkö ne niihin asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä, vai kuluvatko ne johonkin, mitä tavoittelet, jotta et erotu…
Read MoreElämässä tulee joskus eteen tilanteita, joissa joku pyytää meiltä anteeksi jotain tekoaan, mutta koemme tulleemme niin syvästi loukatuksi, että tuntuu täysin mahdottomalta antaa anteeksi. Samanlaisia ajatuksia oli varmasti tuhlaajapojan vanhemmalla veljellä, kun omaisuutta tuhonnut veli tuli takaisin kotiin. Miten tuolle muka voi antaa anteeksi?! Vaikeaa se usein onkin, eikä väärää tekoa voi tietenkään kääntää oikeaksi.…
Read MoreKun sydämellä on jokin murhe, ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen, että tämäpä on nyt autuasta. Eikä ihme. Kun kipuilemme elämän hankalien asioiden kanssa, kiitos ja ilo eivät luultavasti ole ne ensimmäiset tunteet sydämessämme. Mutta sana autuas ei itse asiassa tarkoitakaan sitä, että kaikki meidän elämässämme on koko ajan hyvin tai että tunnemme itsemme onnelliseksi koko…
Read MoreMillainen Jumala on? Hän on ikuinen. Hän on Luoja. Hän on rakkaus. Hän on armollinen. Hän on meidän Isämme. Ja hän rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. ❤ Käypä vaikka youtubessa bongaamassa Our God is an awesome God -biisi ja pysähdy hetkeksi…
Read MoreElämä on joskus vähän liikaa suorittamista, yrittämistä, murehtimista ja selviytymistä. Aina emme pysty itse edes vaikuttamaan siihen, mitä on pakko tehdä ja hoitaa, ja välillä taas itse keräämme kalenterin täyteen – no, ihan kaikkea, ja unohdamme levätä. Jumalalle lepo on hyvin tärkeä asia. Niin tärkeä, että maailman luomisen jälkeen hän asetti lepopäivän, ja meidät on…
Read MoreElämä ei ole aina helppoa. Toivottu opiskelupaikka ei ehkä avaudu, perheessä voi olla hankaluuksia, kauan odotettu kiva reissu ei toteudukaan tai sairastuminen sotkee suunnitelmat. Joskus voi käydä myös niin, että mokaamme itse jotain ihan huolella ja tuntuu siltä, että voiko tämän jälkeen enää mitenkään aloittaa alusta. Onneksi voi. Eikä sitä tarvitse tehdä yksin, vaan Jumala…
Read MoreTerveiset Vuokatinrannasta, jossa parhaillaan valmistaudutaan isosten kanssa ykkösripariin, joka alkaa huomenna. 😊 Ulkoläksyteemaiset viikon sanat jäävät nyt kesäksi tauolle, ja tilalle tulee Kesäsana, jossa ollaan Psalmien ja Vuorisaarnan tekstien äärellä. 🙏 Tämä maailma on Jumalan ihmeellinen lahja meille. ❤ Kesän lämpimät illat ja valoisat yöt, leireillä vietetty aika, perheen kanssa tehdyt reissut, lepotauko koulusta ja…
Read MoreTänään saamme pysähtyä yhdessä rakkauden kaksoiskäskyn äärelle, joka tiivistää koko Jumalan lain. Käskyn molemmat osat löytyvät Raamatusta niin Vanhasta (esim. 5. Moos. 6:5 ja 3. Moos. 19:18) kuin Uudestakin testamentista, ja evankeliumeissa Jeesus itse opettaa käskyn merkityksestä. ”Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja,…
Read More