Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti

Viikon Sana Jeesus Kristus On Sama Eilen Tanaan Ja Ikuisesti

Vuoden vaihtuessa moni meistä pohtii mennyttä vuotta sekä tulevaa, tekee erilaisia toiveita, listoja, lupauksia ja päätöksiä alkavan vuoden varalle. Tuleva saattaa innostaa, mutta myös jännittää, ahdistaakin. Yksi on jo huomisessa, koko uuden vuoden jokaisessa päivässä. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Hän joka ristillä kantoi syntisi täydellisesti ja kertakaikkisesti ja joka kutsuu sinua…

Read More

Oi jouluyö

Viikon Sana Oi Jouluyo Talviversio

Jouluyö. Yksi yö öiden joukossa Israelissa 2000 vuotta sitten. Kaiken muuttava yö maailmamme historiassa. Lapsi syntyy nukkuvaan Betlehemin pikkukylään Juudean vuorilla. Lähellä kedolla valvovia paimenia lukuun ottamatta ihmiset kylässä heräävät seuraavana aamuna aivan tavalliseen päivään, kuten aina ennenkin. Vaikka Jumala on juuri syntynyt. Siinä Jeesus on. Tavallisen arjen keskellä, äitinsä käsivarsilla. Ihmiset kiirehtivät päivän askareisiinsa.…

Read More

Kun valoa on vähän, varjot esittää jättiläisii

Viikon Sana Kun Valoa On Vahan 1

Elämme vuoden pimeintä aikaa ja ikkunasta ulos katsoessani näen käytännössä vain pimeyttä ja muutaman katuvalon. Siksi tuo Innean kappale tuntui aika osuvalta ihan jo sesongin ja sen valoisuuden puolesta. Mutta pimeys voi olla muutakin, kuin vain näkyvän valon puutetta, kuten Innean Nea-Sofia ja Inka-Erika laulavat. Elämässä voi olla jaksoja, kun valo tuntuu katoavan ja elämän…

Read More

Oi saavu jo, Immanuel

Viikon Sana 2. Adventti Oi Saavu Jo Immanuel

Adventti on odotuksen aikaa. 1. adventtina odotettiin saapuvaa pelastajaa ja laulettiin Hoosianna, joka linkitti jouluajan kiinni pääsiäiseen, Jeesuksen uhrikuolemaan. Nyt toisena adventtina saamme laulaa ”Oi saavu jo, Immanuel” ja muistelemme Herran tulevaa paluuta. Hän, joka syntyi lihaksi syntyi kuolemaan, mutta kuolema ei saanut pidettyä häntä vallassaan, vaan hän nousi ja tulee kerran palaamaan. On myös…

Read More

Hoosianna, Daavidin poika!

Viikon Sana Adventti

Virsikirjamme aloittava, ja varmasti myös yksi tunnetuimmista virsistä, kaikuu ensimmäisenä adventtina kirkoissa ympäri Suomen. Hoosianna, Daavidin Poika! Auta, Daavidin Poika! Hoosianna-huudahdusta käytettiin Israelissa Jeesuksen aikaan siunauksen toivotuksena kuningasta vastaan otettaessa. Tällaisen kuninkaallisen vastaanoton myös Jeesus sai ratsastaessaan pääsiäisenä aasilla Jerusalemiin. ”Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät…

Read More

Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän

Viikon Sana Joh 5.24

Tänään on tuomiosunnuntai. Pyhä, jolloin korostetaan Jeesuksen kuninkuutta ja muistutetaan itseämme siitä, että hän tulee kerran takaisin tuomitsemaan koko maailman. Mutta mitä tuomiosta ja tuomiopäivästä pitäisi ajatella? Toisaalta se voi (ja saa) herättää meissä hieman epämiellyttäviä tunteita, sillä se muistuttaa siitä, että Jeesus ei ole vain rakkautta ja vaaleanpunaista hattaraa, vaan hän on koko maailmankaikkeuden…

Read More

Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun

Syksyn Viikon Sana Mina Olen Sinut Nimelta Kutsunut

Tämä lupaus annettiin alun perin Israelin kansalle, jotta sen kautta lupaus voitaisiin lopulta antaa maailman kaikille kansoille, jokaiselle ihmiselle, joka haluaa tämän kutsun ottaa vastaan. Sinulle ja minulle. Jumala kutsuu ihmisiä ympäri maailmaa puoleensa. Olet siis osa suurempaa Jumalan perhettä. Usko on ”joukkuelaji”. Vanhassa testamentissa Israel kansana seurasi Jumalaa, Uusi testamentti taas kuvaa Jeesukseen uskovien…

Read More

Jos luulet ettet riitä katso Luojan hyvyyteen

Viikon Sana 5k 18

Saanko kokeistani tarpeeksi hyviä arvosanoja, riitänkö ystävänä, riitänkö kristittynä, menestynkö harrastuksissani, suoriudunko hyvin töissäni – olenko kaikin puolin elämässäni tarpeeksi pärjäävä? Tällaiset pohdinnat lienevät meille jokaiselle tuttuja. Arvomme ei kuitenkaan ole koulunumeroissa, palkkakuiteissa, harrastussijoituksissa, ei numeroissa kuinka monta ystävää meillä on, tai edes siinäkään kuinka hyvin niitä ystävyyssuhteitamme osaamme hoitaa. Arvomme ei ole myöskään siinä,…

Read More

Kirkasna aina sielujen laulun taivainen sointu säilyy vaan.

Viikon Sana Virsi 30

Pyhäinpäivänä moni käy hautausmaalla. Lukemattomat valot syttyvät pimeään, kun ihmiset tuovat kynttilöitä edesmenneiden rakkaittensa haudoille. Kynttilät luovat ympärilleen kauneutta, lämpöä, valoa – lohtua meille vielä täällä eläville. Seuraavien vuorokausien aikana haudoille sytytetyt kynttilät yksitellen sammuvat, ja jäljelle jää taas pimeä marraskuu. Sukusi hautakiveä katsoessasi osa nimistä saattaa olla sinulle vieraampia kuin toiset. Osa haudatuista on…

Read More

Koska Abraham ja Saara uskoivat…

Viikon Sana Hepr 11.11

”Koska Abraham ja Saara uskoivat, he kykenivät saamaan jälkeläisen, vaikka Saara oli hedelmätön ja heidän aikansa jo oli ohi. Abraham piti lupauksen antajaa luotettavana.” Kokonaisuudessaan tuo jae kuuluu näin. Kuitenkin Vanhan testamentin puolella luemme 1. Moos. luvuissa 17 ja 18 kuinka Jumalan luvatessa Abrahamille ja Saaralle lapsen, molemmat naurahtavat ajatukselle, koska ovat jo niin vanhoja.…

Read More